Kasvatan shetlanninlammaskoiria pienimuotoisesti kotonani Iin kunnassa. Pyrin jalostamaan mahdollisimman terveitä, rodunmukaisia ja luonteeltaan tasapainoisia koiria.

Meillä pennut kasvavat arjen keskellä tottuen kissaan, talon muihin koiriin ja lapsen käsittelyyn. Sisäsiistiksi opettelu aloitetaan 4vk iässä sää huomioon ottaen. Pennut pääsevät ulkoilemaan useamman kerran päivässä.

Etsin pennuille rakastavia koteja, jotka ovat sitoutuneet tekemään pennuille viralliset pevisa tutkimukset vuoden iässä. Vähintään silmät, kyynär ja lonkat (oma suositus on, että polvet ja sydän tutkittaisiin myös, sekä selkä, varsinkin jos harrastetaan vauhdikkaita lajeja).

Toivon myös, että omistajat olisivat sitoutuneita pitämään yhteyttä pennun kasvettuakin. Kasvattajan tuki on pentujen matkassa koko heidän elämänsä ajan. Meillä onkin käytössä jokaiselle pentueelle whatsupp ryhmä, jossa näkee sisaruksienkin kuulumisia.

Pentujonoa ei meillä ole. Jokaisen pentueen ja pennun kohdalla katson mahdollisimman sopivat kodit luonteiden, rakenteen ja kotiehdokkaiden toiveiden perusteella. 

Pennut luovutetaan 7-8vk ikäisinä, rekisteröitynä, terveystarkastettuina (virallinen silmätarkastus, sydän kuuntelu), mikrosirutettuina, useasti madotettuina ja pentupaketin, sekä ohjeiden/opastuksen kera.

Pentupaketit sisältävät muun muassa pennulle tuttua ruokaa, sekä etuja suosittelemiini tuotteisiin.
 

Tiedustelut pentueista ainoastaan sähköpostiin tai lomakkeen kautta sivulta yhteystiedot🙂


LINKIT

https://www.shetlanninlammaskoirat.fi/pentuneuvonta/elementor-2719/

https://www.shetlanninlammaskoirat.fi/rotu/rotumaaritelma/


C-Pentue  7vk
C-Pentue 7vk
Lola 8vk ikäisenä
Lola 8vk ikäisenä
Lola 4v
Lola 4v
Minni 7vk ikäisenä
Minni 7vk ikäisenä
Minni 1v 8kk
Minni 1v 8kk
Luo kotisivut ilmaiseksi!